PENKKARIT JA PELKKÄÄ RAKKAUTTA

Viimeaikoina on ollut ihanaa. Niin ihanaa, että melkein sattuu ajatella lähtöä. Penkkaripäivä meni ihanien kavereiden kanssa, joita tulee ihan tajuton ikävä. Koulu on sujunut, ja nyt on loma. Eilen kävin helsingissä ja auringon paisteessa se kaupunki näytti taas niin kauniilta. Ikävä tulee, tosi paljon.  

Paljon asioita jään kaipaamaan. Helsinki yksi niistä. Rakastan sitä kaupunkia niin paljon, ja vaikka sataisi räntää vaakasuoraan onnistuu se näyttämään kauniilta. Jään kaipaamaan sitä turvallisutta. Sitä että mä tiedän missä kaikki on ja mä tunnen kadut ja talot. Sitä että en tunne olevani hukassa ja ulkomaalainen. Tulee ikävä omaa huonetta ja omaa katua ja omaa bussipysäkkiä. Ja perhe. Ja kaverit. Tietysti. Oon saanut puolessa vuodessa lukiossa niin hyviä kavereita, että en halua niistä ikinä erota. Ja niin, puolessa vuodessahan mä niistä sitten eroan. Ikävä tulee, ihan tajuton ikävä.

Hassua kun on kaipuu päästä pois, mutta haluaa silti jäädä. 

TWO HUNDRED

Sen verran britteihin lähtemisestä tiedän, että lähtöpäivään on nyt noin 200 päivää. 200 vuorokautta, 4 800 tuntia, 288 000 minuuttia, 17 280 000 sekuntia. Kohta mä oikeasti asun Iso-Britanniassa. Kohta mun arkikieli on englanti, ja suomenkieli on vaan äidinkieli, jota käytän silloin tällöin. Kohta jätän Suomen pitkäksi ajaksi.

Viimeaikoina oon kuitenkin miettinyt tosi paljon Suomeen palaamista. Vaihtovuosi on ollut mulle yksi isoimmista tavoitteista tosi monen vuoden ajan. Se yksi unelma jossain kaukana tulevaisuudessa. Vaihtarivuoden pohtiminen on ollut niin pitkään niin iso osa mun identiteettiäni, että mun on hankala kuvitella sen päättymistä. Yhtäkkiä en enää laske päiviä lähtöön, yhtäkkiä vaihtarivuosi on vaan historiaa. Kaikissa tapaamisissa ja ylipäätäänkin vaihtarimaailmassa puhutaan pelkästään menemistestä, eikä palaamisesta. Tuleehan se kultuurishokki palatessakin. Kuinka sairas se ikävä tulee olemaankaan. Näin jossain vaihtariblogissa joskus kauan aikaa sitten yhden lainauksen, jota oon miettinyt tosi paljon.

"You build a life for 17 years and leave it for 10 months. You build a life for 10 months and leave it forever. Which one is more difficult?"

Joo, koti-ikävä varmaan tulee, mutta ainakin tietää, että kohta pääsee takaisin. Mutta vaihtarivuoteen ei ikinä pysty palaamaan. Onneks mulla on niin monta kaveria, jotka lähtee maailmalle kans. En ole ihan yksin kun tuun takaisin. Ennen lukion alkua en tuntenut ketään vaihtoon lähtevää, ja kun Kalliosta löytyikin niin monta, oli se suuri helpotus. Onpahan ainakin vertaistukea.