Se ois joululoma! Viime perjantaina oli mun kaikki tunnit peruttu, niin pääsinkin jo sitten torstaina lomille. Tulee ihan tarpeeseen, nimittäin vaikka koulu omalla tavalla onkin täällä paljon helpompaa, vieraalla kielellä opiskelu otta voimille. Vikat kouluhommat meni hyvin, sain sosiologian mock examista A/B (mikä oli mulle iso ylläri, odotin jotain deetä) ja businessin kurssityöstä hullusti kehuja. Eli ihan ansaittu loma vissiin. Hirveesti en ole tässä viimepäivinä mitään tehnyt, viikonlopun olin yksin kotona ja eilen menin cityyn hommaamaan vikat joululahjat.
Ylivoimaisesti parasta koko Brightonissa on toi meri. Se on vaan niin jännä fiilis, kun menee tonne rannalle ja edessä ei ole mitään mutta takana vilkas kaupunki. Tuntuu ihan kuin ei kaupungissa oliskaan. Toi on salin jälkeen ehkä parasta terapiaa ikinä, nimittäin täällä alkaa Suomen luontoa ja rauhaa ikävöidä. On vaan kiva joskus mennä tonne rannalle ja vaan unohtaa, että on isossa maassa ja vilkkaassa kaupungissa.
Sen suurempia lomasuunnitelmia ei oikeestaan ole, ainakaan ennen joulua. En malta odottaa brittiläisen joulun kokemista, ja juhlimista "vääränä" päivänä. Uusivuosikin häämöttää edessä ja sitten onkin 2017. Saa nähdä, onko mun kohdalla totta, että vaihtarivuoden toinen puoli kuluu paljon nopeemmin, kuin eka puolisko.
xx,
Sohvi