Kahdeskymmeseviides elokuuta lähenee, nopeasti. Juhannus tuli ja meni, ja nyt kun elämä on aika stressivapaata (koulu-wise & työ-wise), ei mun elämässä ole muuta kuin odottamista. Kesäkuu lähenee loppuaan, ja pikkuhiljaa alkaa oikeasti tuntua, että on kesä ja loma. Istun mökillä Kuopiossa ja oikealla ikkunasta näkyy tyyni järvi ja vastaranta. Juhannus meni Oulussa kavereiden kanssa ja nyt ollaan ihan vaan perheen kanssa. Nyt pakara work-outin, mäkijuoksujen ja piiiiiiitkän saunomisen jälkeen on tosi hyvä olo. Loma on kulunut pitkälti jalkapalloa katsellessa ja nukkuessa. Kyllä kelpaa!
Äiti kysyi multa tänään, että jännittääkö? Jännittää. Ja ei jännitä. Perhetietojen puuttuminen jännittää. Ja ei jännitä. Vaihtareilta aina kysytään ne samat kysymykset: Minne lähdet? No Englantiin. Milloin lähdet? No elokuussa. Jännittääkö? - Ei siihen ole vastausta. Jännittää ihan mielettömästi, surettaa lähteä, innostus on kova, haluan äkkiä lähteä. Kaikki nuo tuntemukset ihminen kokee, kun siltä kysytään "Jännittääkö vaihtoon lähteminen?". Joku jossain blogissa kirjoitti tosi järkevästi siitä, että kun siihen ei oikeasti ole vastausta. Sitten sitä mummuille ja papoille vaan vastaa, että "no ei nyt vielä". Vaikka jännittää, mutta ei jännitä. Niinkuin mä sanoin, ei siihen ole vastausta.
xx,
sohvi