Saturday, March 18, 2017

200 PÄIVÄÄ (TULI JA MENI)







Taas vähän myöhässä merkkipäivästä, hups. Maanantaina tuli täyteen 200 päivää vaihtarivuotta ja jäljellä on tänään enää 68. Kevät tulee menemään ihan sika nopeesti, nimittäin huhtikuussa alkaa kokeisiin valmistautuminen, sitten on 2 viikon pääsiäisloma ja sitten onkin jo toukokuu ja kotiinlähtö. Ootan tosi paljon kotiin pääsemistä, mutta toisaalta mulla tulee ihan hirvee ikävä brittilää. Varsinkin nyt kun kevät puskee päälle, aurinko paistaa (toisinaan) ja lämpötilat on 10-15 asteen luokkaa. Mun identiteetti on muuttunut niin paljon täällä olon aikana, ja koen että osa musta on brittiläinen. Eli paluu Suomeen tulee olemaan aikamoinen shokki, oli se sitten hyvässä tai pahassa.

Viimeviikot on ollut tosi stressaavia, koska hirveesti kouluhommia tehtävänä nyt ennen kuin aletaan valokuvauksessa tekemään koetöitä ja businessissa aletaan tekemään koetta varten researchia. Kaikki pitää saada alta pois ennen hutikuun alkua ja ottaahan se aika koville. Nyt onneksi on helpottanut, kun enää yksi business työ hoitamatta. Niinku mä sanoin, täällä on ihan kevät päällä! Se  varmaan on yks syy minkä takia stressi on helpottanut. Eilenkin oli liian kuuma nahkatakissa ja aurinkolasit on ollut ahkerassa käytössä. Ihan kivaa, nimittäin ennen tätä viikkoa aurinkoa ei paljoa näkynyt. Kylhän tää sää aikapaljon motivaatioonkin vaikuttaa. Motivaatioon vaikuttaa kans se, että meen Perjantaina (taas) Lontooseen! Tosin yksin ja vähän valokuvauskouluhommat mielessä, mutta silti! 

Kivaa kevään alkua <3

xx,
sohvi

No comments:

Post a Comment